Suomalaisista kolmannes lataa laittomasti

Manu Pitkänen
15. heinäkuuta, 2011 16:50

Kansainvälisen musiikkituottajien etujärjestö IFPI:n tuoreiden tilastojen mukaan suomalaiset ovat EU:n kolmanneksi aktiivisin nettipiraattikansa. Tilaston mukaan joka kolmas suomalainen latasi verkosta laittomasti toukokuun aikana.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehden printtiversio. Ylen referaatin mukaan Suomen edellä ovat ainoastaan Brasilia, Hollanti ja Espanja. Vertailussa oli mukana 16 valtiota, joista yhdeksän EU:sta. Suomi oli nyt ensimmäistä kertaa mukana. Britanniassa ja Saksassa verkkolataaminen on hieman harvinaisempaa, sillä heistä ainoastaan 20 prosenttia latasi laittomasti.
Suomen musiikkituottajien toiminnanjohtaja Lauri Rechart oli yllättynyt kuinka yleistä verkkopiratismi suomalaisten keskuudessa on.

Luku on huomattavasti korkeampi kuin aikaisemmat kotimaiset tutkimukset ovat antaneet olettaa.
Lauri Rechart, Suomen IFPI:n toiminnanjohtaja

Lue myös nämä
Tägit
piratismi IFPI
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.