Bulldozer menee sittenkin AM3-kantaan (päivitys)

Teemu Laitila
16. maaliskuuta, 2011 18:43

Asus on julkistanut listan yhtiön valmistamista AM3-kannallisista emolevyistä, jotka BIOS-päivityksen avulla tukevat kesäksi odotettuja Zambezi-koodinimellisiä prosessoreita. Tähän asti AMD on kertonut Bulldozer-arkkitehtuuriin perustuvien prosessoreiden olevan yhteensopimattomia sekä AM3-kannan että nykyisten piirisarjojen kanssa.
Syyksi fyysiseen yhteensopimattomuuteen on mainittu AM3+-kantaisten prosessoreiden sisältävän yhden pinnin nykyisiä malleja enemmän.
Muuttunut tilanne lienee mieleen Asuksen kalliimpien emolevyjen omistajille, sillä yhtiön mukaan nykyisistä emolevyistä päivityskelpoisia ovat 890FX- ja 890GX-piirisarjoilla varustetut mallit. Asuksen tiedote kertoo yhtiö suunnittelevan myös 880G-, 870- sekä 760G-piirisarjoilla varustettuja AM3+-emolevyjä. Nähtäväksi jää rajoittaako vanhemman piirisarjan käyttö uusien prosessoreiden ominaisuuksia tai suorituskykyä.
Kumpikaan yhtiö ei ole virallisesti kommentoinut äkillisesti muuttuneita tietoja. Muut yhtiöt eivät ole julkistaneet suunnitelmia tarjota BIOS-päivityksiä Bulldozer-tuen lisäämiseksi.
Päivitys: Ensimmäisenä Bulldozer-prosessoreiden AM3-yhteensopivuudesta kertonut SweClockers on saanut lähteiltään uusia tietoja, jotka selventävät hämmentävän tilanteen synnyttäneitä syitä. Sivuston lähteiden mukaan AM3+-kantaiset prosessorit eivät sisällä yhtä ylimääräistä pinniä vaikka paikka sille löytyykin emolevystä.
Toinen nykyisten emolevyjen päivityskelpoisuuteen vaikuttava tekijä on tulevien prosessorien suuremmat vaatimukset emolevyn virransyötölle. Tästä syystä vain Asuksen kalliimman hintaluokan emolevyt voidaan BIOS-päivityksellä muuttaa tukemaan uusia prosessorimalleja.

Lue myös nämä
Tägit
AM3 Asus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.