Roviolla uskotaan konsolipelien jäävän mobiilipelien jalkoihin

Kaarlo Räihä
14. maaliskuuta, 2011 11:42

Konsolipelaamisen tulevaisuus ei vaikuta kaikkien mielestä kovin valoisalta, ja tämä mieltä on myös Angry Birds -pelillään maailmanmaineeseen nousseen Rovion johtoportaaseen kuuluva Peter Vesterbacka, joka kertoi viime viikolla mietteitään pelialasta South by Southwest -tapahtumassa.
Vesterbackan mukaan pelialan innovaatiot ovat keskittyneet viime aikoina pitkälti mobiilipeleihin ja sosiaalista verkostoitumista hyödyntäviin palveluihin. Näillä aloilla pelien kehittäminen on halvempaa ja nopeampaa kuin esim. konsolien puolella, jonka takia konsolipelit jäävät pian altavastaajaksi.
Nokian Tero Ojanperä ei usko kuitenkaan konsoleiden katoavan vielä kokonaan, koska mobiililaitteiden liittäminen televisioon pelaamista varten on toistaiseksi hankalaa.
Angry Birdsiä on Rovion mukaan ladattu jo yli 100 miljoonaa kertaa, joten mobiilipelit tuntuvat kelpaavan kuluttajille. Mobiilipelien osalta hyvät liiketoimintamallit ovat Vesterbackan mukaan vielä kuitenkin selvittämättä, mutta mahdollisuudet suuriin voittoihin ovat olemassa.
Vesterbacka ei myöskään pidä ns. casual games -termistä, sillä hänen mukaansa myös yksinkertaiset selaimella ja mobiililaitteilla pelattavat pelit voivat koukuttaa pelaajia ja aiheuttaa tunteiden purkautumista kalliimpien konsolipelien tavoin. Vesterbacka kertoo joidenkin Angry Birds -pelaajien jopa heittelevän puhelintaan ympäri huonetta, jos he eivät pääse jotain kenttää lävitse. Hän huomauttaa myös, ettei kukaan käytä casual movies -termiä, vaikka jotkin elokuvat ovat suunnattu hyvin helpoksi viihteeksi.

Lue myös nämä
Tägit
Rovio
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.