Fin-TV-sivusto lopettaa toimintansa kesällä - määränpäänä Ruotsi

Kaarlo Räihä
20. helmikuuta, 2011 12:09

Eilen käynnistynyt tekstityssivustojen lakko on nähtävästi tuottamassa tulosta, sillä Fin-TV-sivusto ilmoitti tänään lopettavansa palvelun pyörittämisen tänä kesänä.
Fin-TV:n ylläpitäjien mukaan lopettamispäätöksen syyt ovat suomalaisten kateus ja rasismi, joiden takia palvelu siirtyy Ruotsiin. Tarkempia tietoja tulevasta ruotsalaisille suunnatusta palvelusta ylläpitäjät eivät kertoneet, mutta ainakin uutisen kirjoitushetkellä Swe-tv.com-domainnimi on vielä vapaana.

Kaikki käyttäjämme voivat tietää että suljemme fin-tv.comin lopullisesti tulevana kesänä, olemme pahoillamme siitä, mutta teemme ennemmin parasta palvelua Ruotsiin, koska siellä ihmiset eivät koskaan ole kateellisia meille, tai yritä mitään meitä vastaan, mutta Suomessa on paljon rasistisia ihmisiä, myös idiootteja.

Eilen useat suomalaiset tekstityssivustot menivät julkaisulakkoon, koska Fin-TV on käyttänyt tekstityssivustojen julkaisemia tekstityksiä jättäen samalla kertomatta tekstitysten alkuperän. Vielä eilen Fin-TV-sivuston ylläpitäjä sanoivat ettei lakkoilu ja valittaminen muuta tilannetta, mutta nähtävästi kuluttajilta tullut palaute on saanut ylläpitäjät toisiin aatoksiin.

Lue myös nämä
Tägit
Fin-tv
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.