Motorolan odotettu Xoom lanseerataan 800 dollarin hintalapulla

Teemu Laitila
7. helmikuuta, 2011 9:43

Suuria toiveita herättänyt Motorolan Xoom-tabletti on virallisten tietojen mukaann tulossa myyntiin kirpakkaalla 800 dollarin hintalapulla varustettuna. Ilmoitettu hinta koskee Xoomin 3G-versiota ja se tulee myyntiin Yhdysvalloissa 24. kuluvaa kuuta. Xoomin rantautumisesta Suomeen ei ole vielä tietoja, mutta perinteiseen tapaan dollarimäärät tuskin pienenevät merkittävästi, kun laitteen hinta Suomessa joskus julkaistaan.
Motorolan Xoom on ensimmäinen myyntiin tuleva Tegra 2 -sirulla varustettu ja uuden tablet-Androidin sisältävä laite, mutta myös muut valmistajat ovat julkaisseet vastaavia laitteita ja niiden odotetaan saapuvan markkinoille kevään aikana.
Uuden sukupolven Android-tableteista on kiihkeästi odotettu varteenotettavia vastustajia Applen iPadille. Motorolan Xoom peittoaa iPadin kevyesti ainakin ominaisuuksiensa perusteella, mutta nykyinen iPad-malli alkaa olla jo vuoden ikäinen ja huomattavasti tehokkaampaa seuraavan sukupolven versiota odotetaan lähiaikoina.
Huippuluokan ominaisuuksista huolimatta Xoomin korkeahko hinta saattaa muodostua esteeksi sen laajemmalle menestykselle. Xoomin strategiset tiedot ovat 1 GHz:n tuplaydinprosessori, 10.1" näyttö 1200x800 pikselin tarkkuudella, 1 GB käyttömuistia, kamerat laitteen edessä ja takana, 720p-videon tallennus ja HDMI-portti televisoon kytkemistä varten.

Lue myös nämä
Tägit
Motorola Motorola Xoom
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.