Sony sai mykistettyä PS3-hakkerit oikeustoimilla

Kaarlo Räihä
27. tammikuuta, 2011 22:13

Sonyn ja hakkereiden välinen oikeustaistelu Yhdysvalloissa PlayStation 3 -pelikonsolin suojauksien kiertämisestä on lähtenyt hyvin käyntiin konsolijätin osalta, sillä paikallinen tuomari on määrännyt hakkerit vaikenemaan löydöksistään.
George Hotz ja muut syytetyt eivät siis saa väliaikaisen kiellon takia levittää mitään PS3-hakkerointiin liittyviä tietoja tai taitojaan eteenpäin. He eivät saa myöskään toimillaan kannustaa muita tekemään tällaisia tekoja.
Päätöksen myötä Hotz on sensuroinut omaa kotisivuaan, jotta siitä ei tule myöhemmin hänelle ongelmia. Sonyn harmiksi samat tiedot ovat kuitenkin saatavilla muiden sivustojen kautta.
Samalla tapausta käsittelevä tuomari määräsi hakkerit luovuttamaan kaikki jailbreakin tekemiseen käytetyt tietokonelaitteet ja tallennusmediat Sonylle. Näiden tietojen avulla Sonyn täytyy sitten todistaa syytöksensä, joiden mukaan hakkerit ovat toimillaan rikkoneet mm. DMCA-lainsäädäntöä ja tekijänoikeuslakia.

Lue myös nämä
Tägit
Sony Playstation 3 Yhdysvallat George Hotz
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.