Ballmer: Kiinassa 90 prosenttia kansalaisista käyttää piraattiohjelmia

Kaarlo Räihä
22. tammikuuta, 2011 15:10

Alkuvuoden kuuma teema tuntuu olevan piraattikopioiden aiheuttamien ongelmien ilmaiseminen, ja tällä kertaa oman kortensa kekoon on kantanut Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer. Ballmerin mukaan piraattikopioiden ongelma on erityisen suuri Kiinassa, jossa vain joka kymmenes kuluttaja ostaa laillisia ohjelmakopioita.
Ballmerin ja Microsoftin kokemat ongelmat Kiinan markkinoilla tulivat esiin tällä viikolla, kun Kiinan kansantasavallan ylin johto vieraili Yhdysvalloissa neuvottelemassa maiden välisistä suhteista. Yhdysvaltojen hallinto ei luonnollisesti ole tyytyväinen Kiinan nykyiseen tilanteeseen, sillä tietokoneohjelmien lisäksi piraattikauppa vaivaa Kiinassa mm. elokuva- ja musiikkiteollisuutta, jonka takia Yhdysvaltalaiset yritykset menettävät vuosittain miljardien dollarien tulot.
Taloudellisten ongelmien lisäksi Kiinan suuret piratismiluvut aiheuttavat tietokoneiden kohdalla myös muita ongelmia. Esim. Internet Explorer 6 -selaimen yli 40 prosentin markkinaosuus Kiinassa johtuu Microsoftin mukaan piratismista. Koska Windows XP:n piraattikopioita käyttävät tahot eivät Kiinassa uskalla käyttää Windows Updatea, ei heidän IE-selainkaan päivity uudempaan versioon. Tämän takia esim. haittaohjelmien leviäminen on vauhdikkaampaa Kiinassa.
Kiina on luvannut panostaa enemmän piraattikopioiden vastaiseen taisteluun, mutta suuria muutoksia ei todennäköisesti nähdä ainakaan lähivuosina.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Kiina
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.