Sananvapautta puolustava professori ilmaisi tukensa PS3-hakkereille

Kaarlo Räihä
13. tammikuuta, 2011 14:54

Sonyn päätös haastaa PlayStation 3 -pelikonsolia hakkeroineet tahot oikeuteen on herättänyt internetissä todellisen myrskyn, jossa yritystä pääsääntöisesti haukutaan huonosta päätöksestä. Satunnaisten foorumikeskustelijoiden lisäksi Sonyn toimet kyseenalaistaa myös Carnegie Mellon -yliopistossa työskentelevä professori David S. Touretzky, jonka mukaan Sonyn toimet ovat yhtä järkeviä kuin vastatuuleen sylkeminen.
Touretzky on tunnettu sananvapauden puolustaja, ja hän onkin peilannut George Hotzin PS3-jailbreakin yliopiston palvelimelle, jotta Sony todella ymmärtäisi kuinka järjetöntä sen toiminta on. Touretzkyn mukaan vastaavat oikeudenkäynnit eivät ole aiemminkaan onnistuneet Yhdysvalloissa, sillä esim. CSS-suojauksen murtokoodin sensuroinnista seurasi Streisandin ilmiönä tunnettu efekti, jonka seurauksena murtokoodia painettiin mm. T-paitoihin.
Touretzky muistuttaa myös Sonylle, että jailbreakkien käyttäminen on Yhdysvalloissa täysin laillista.
Sonyn yhtenä vastapuolena oikeustaistelussa toimiva Hotz ei ole huolissaan Sonyn toimista, koska hänen lakitiiminsä on varma siitä, etteivät Sonyn syytökset kelpaa oikeudessa. Sonyn mukaan Hotz on mm. rikkonut tekijänoikeuslakia ja DMCA-lainsäädäntöä. Vahingonkorvauksien lisäksi Sony yrittää saada kaiken hakkereiden luoman koodin pois jakelusta.
Hotz on hieman pettynyt Sonyn oikeustoimiin, koska hän oletti suuren yrityksen ymmärtävän hieman paremmin nykyisiä lakeja.

Lue myös nämä
Tägit
Sony Playstation 3 George Hotz
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.