Lenovolta ohjaimeton pelikonsoli

Manu Pitkänen
28. elokuuta, 2010 12:32

Kiinalainen PC-valmistaja Lenovo aikoo tuoda oman pelikonsolin markkinoille. Uuden tuotteen valmistamisesta ja suunnittelusta vastaa Lenovon tytäryhtiö Beijing eedoo, jonka olemassa olosta kerrottiin tämän viikon perjantaina. Lenovon mukaan pelikonsoloteollisuudessa piilee paljon kasvupotentiaalia ja se haluaa olla mukana ottamassa osansa.
Lenovon strategiana on tuoda markkinoille ilman ohjainta toimiva pelikonsoli. Kyseessä olisi toinen ohjaimeton pelikonsoli Microsoftin Xboxin (Kinect-lisälaitteella) jälkeen. Lenovon pelikonsoli on nimetty eBoxiksi.
Lenovo tuntuu ottaneen voimakkaasti vaikutteita konsoliinsa niin Microsofilta kuin Nintendolta. Eedoon hallituksen puheenjohtaja Jack Luo kertoo esimerkiksi, että tarkoituksena on antaa viihdyttäviä pelikokemuksia koko perheelle, eikä sen ole tarkoitus tarjota viimeisen päälle hiottua graafiikkaa. Hän jatkaa vielä, että ideana on herätellä sohvalle jämähtäneet perheenjäsenet pitämään hauskaa ja parantamaan kuntoa pelaamisen ohessa.
Eedoolle on avattu omat verkkosivut, josta löytyy jo alustavaa tietoa tulevasta konsolista. Verkkosivujen mukaan eBox yritetään saada Kiinan markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Kiinan ulkopuolelle levittäytymisestä on jo suunnitelmia.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.