Game Informer Australia: Playstation 4 -pelit kehitteillä

Manu Pitkänen
18. elokuuta, 2010 9:44

Sonyn tulevasta Playstation 4 -konsolista on liikkunut paljon huhuja ja lisää vettä myllyyn kaataa tällä kertaa Game Informer Australia -lehden uusin numero, jossa väitetään Sonyn kertoneen heille Playstation 4 -pelien olevan jo kehitteillä. Itse konsolin julkaisuajankohdasta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta veikkaukset vuodesta 2012 eivät tunnu mahdottomilta. Vaikka tieto ei suoraan todista PS4-konsolin olevan tulossa, niin todistaa se kuitenkin sen, että tarvittavat spesifikaatiot ovat lyöty lukkoon pelikehittäjiä varten. Asiasta uutisoi muun muassa Neowin.net.
Pelien kehitykseen vierähtää yleensä aikaa kahdesta neljään vuotta, konsolin julkaisun myötä julkaistut pelit ovat usein kehitetty juuri kahdessa vuodessa. On myös täysin totta, että Playstation 3 alkaa vanheta, vuonna 2012 se täyttäisi jo kuusi vuotta. Aiemmin konsolia uumoiltiin vuoden 2012 syksylle, mutta heinäkuun lopulla huhuttiin PS4:n julkaisun siirtyvän vuodelle 2013. Aika näyttää miten käy.

Tarkempia tietoja Playstation 4 -konsolista on turha odottaa tälle vuodelle, mutta jo ensivuodelle niitä kannattaa toivoa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.