Turva-aukko uhkaa BitTorrent-käyttäjiä

Matti Robinson
22. kesäkuuta, 2010 12:58

Tekijänoikeuksia valvovat järjestöt ovat koventaneet otteita vuosi vuodelta, joka on näkynyt myös nettilataajien vastareaktiona. Yksityisyyttä suojaamaan on otettu käyttöön muun muassa VPN-yhteyksiä, joita tarjoaa esimerkiksi The Pirate Bay. Turvalliselta kuulostava IPREDATOR-ratkaisu saattaa kuitenkin olla yhtä tyhjän kanssa, mikäli uudet tiedot tietoturva-aukosta pitävät paikkansa.
Telecomix Cipher -konferenssissa esiin tuotu turva-aukko koskee PPTP-pohjaisen VPN-ratkaisun ja IPv6-protokollan yhdistämistä. Mikäli kyseinen konfiguraatio on käytössä, käyttäjän oikean IP-osoitteen kalastaminen on lasten leikkiä, kerrotaan konferenssista. IPv4:n korvaavaa IPv6-protokollaa käytetään muun muassa Windows 7:n oletusasetuksena.
TorrentFreakin tietojen mukaan turva-aukkoa käytetään anonyymejen lataajien tiedonkeruuseen jo nyt Ruotsin antipiratismiliikkeen Antipiratbyranin toimesta. Turva-aukko ei tosin koske ainoastaan vertaisverkoista lataavia, vaan vaarassa ovat myös muita yhteyksiä käyttävät netinkäyttäjät.
Turva-aukko rajoittuu ainoastaan mainittujen kahden teknologian yhdistämiseen, joten esimerkiksi IPv6:n käytöstä poistamisen tulisi korjata ongelman. IPREDATORilla ollaan tietoisia ongelmasta ja he ovat aikoneet informoida asiakkaitaan turva-aukosta.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.