Avatarin 2D-versio rikkoi myyntiennätyksiä

Kaarlo Räihä
26. huhtikuuta, 2010 14:28

Elokuvateattereissa erinomaisesti menestynyt Avatar-elokuva on kelvannut kuluttajille myös DVD- ja Blu-ray-julkaisuina, sillä elokuvan 2D-versio on rikkonut Pohjois-Amerikan aiemmat myyntiennätykset.
Neljän päivän aikana elokuvaa myytiin Pohjois-Amerikassa yhteensä 6,7 miljoonaa kappaletta. Näistä Blu-ray-versioita oli 2,7 miljoonaa ja DVD-versioita 4 miljoonaa. Blu-ray-version kysyntä oli valtaisaa, sillä Avatarista tuli saman tien Pohjois-Amerikan myydyin Blu-ray-julkaisu. Aiemmin kärkipaikkaa piti hallussaan The Dark Knight, jonka Blu-ray-julkaisua on myyty viimeisen 16 kuukauden aikana Pohjois-Amerikassa noin 2,5 miljoonaa kappaletta.
Lisää Avataria on luvassa vielä tämän vuoden aikana, kun myyntiin tulevat elokuvan special edition -julkaisut. Lisäksi Avatar tulee uudelle elokuvateatterikierrokselle tämän kesän aikana, ja tämä teatteriversio sisältää seitsemän minuuttia enemmän katsottavaa kuin viime vuonna näytetty versio elokuvasta.
Valitettavasti elokuvan odotettu Blu-ray 3D -julkaisu on siirretty ensi vuoden puolelle. Elokuvalle on myös ohjaaja James Cameronin mukaan tulossa jatko-osa, jonka julkaisuaikataulua ei ole kuitenkaan vielä päätetty.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.