GDC: PS3:n liiketunnistusohjain on Move (PÄIVITETTY)

Kaarlo Räihä
11. maaliskuuta, 2010 16:03

Game Developers Conference -tapahtuman anti peliohjaimien osalta on ollut jälleen kiitettävän hyvä, ja Sony esitteli tapahtumassa omaa liiketunnistusohjainta, joka tunnetaan jatkossa Move-nimellä. Viime vuoden E3-messuilla ensimmäisen kerran esitelty ohjain on päässyt Sonyn mukaan nyt lopulliseen kuosiinsa ja itse ohjaimen lisäksi Sony kertoi tietoja tulevista peleistä, joiden kanssa ohjainta voi käyttää sekä päästi toimittajat koepelaamaan tulevia julkaisuja.
Moven perusidea ei ole juuri muuttunut E3-messuilta esitetystä ohjaimesta, joten ohjaimen lähettämää valoa seurataan PlayStation Eye -kameran avulla. Lisäksi ohjaimesta löytyy mm. kiihtyvyysantureita sekä gyroskooppi, joiden avulla ohjaimen sijainti ja pitelykulma voidaan selvittää. Uutena lisänä on tullut erillinen apuohjain, joka muistuttaa kovasti Wiin vastaavaa Nunchuk-ohjainta, mutta Sonyn ohjaimille luvataan huomattavasti tarkempaa liiketunnistusta ja täyttä langattomuutta ohjaimien välillä.
Engadget-sivuston lyhyen kokeilun perusteella ohjaimet ovat kevyitä, mutta valitettavasti tarjolla olleet pelit ja demot eivät hyödyntäneet liiketunnistusta parhaalla mahdollisella tavalla, jonka lisäksi ohjausliikkeissä esiintyi viivettä.
Pelitarjonnan osalta Sony esitteli mm. Dukes-nyrkkeilypeliä, Move Party -bilepeliä ja SOCOM 4 -ammuskelupeliä, mutta varsinaisia super-hittejä ei valikoimissa vielä näkynyt.
Hintaa Move-ohjaimen, PlayStation Eye -kameran ja pelin sisältävällä paketilla on alle 100 dollaria. Move-ohjaimia myydään lisäksi erikseen ja PS3-konsolipakettien yhteydessä. Ohjaimia ja niitä tukevia pelejä nähdään markkinoilla syksyn aikana.
PÄIVITYS:
Nähtävästi Sony on joutunut tekemään ohjaimien yhteiskäytön osalta komporimissin. Gizmodo-sivuston saaman tiedon mukaan moninpelaaminen onnistuu samanaikaisesti neljän Move-ohjaimen tai kahden Move-ohjaimen ja kahden apuohjaimen yhdistelmää. Eli neljän Move-ohjaimen ja neljän apuohjaimen yhteisiä pelihetkiä ei nähdä.
Alla kuvia ja videoita ohjaimesta

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.