iPhone-hakkeri ohitti PlayStation 3:n suojaukset?

Kaarlo Räihä
24. tammikuuta, 2010 13:49

Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin suojauksien murtaminen on osoittautunut hankalaksi toimenpiteeksi, sillä tähän mennessä konsolilla ei ole nähty ainuttakaan julkista hyökkäyskeinoa, jonka avulla konsolin omat suojaukset saa ohitettua ja täten ajettua esim. kotikutoisia ohjelmia konsolilla. Tämä seikka saattaa pian muuttua, sillä iPhone- ja iPod touch -hakkerina tunnettu George Hotz on omien sanojensa mukaan onnistunut tässä operaatiossa.
Hotzin mukaan häneltä kului noin viisi viikkoa suojauksien murtamiseen. Ohjelmakoodin lisäksi Hotz käytti apunaan yksinkertaista rautaa, ja lopulta hän löysi haavoittuvuuden, jonka avulla hän saa täydet kirjoitus- ja lukuoikeudet konsolin muistiin sekä mahdollisuuden käskyttää konsolin Cell-suoritinta haluamallaan tavalla.
Hotz sanoo blogissaan, ettei löytynyttä hyökkäyskeinoa voi ainakaan teorian tasolla estää, mutta sen käyttöä voidaan hankaloittaa, jonka takia Hotz ei halunnut vielä julkaista löydöstään. Hotz julkaisi kuitenkin eilen kuvankaappauksen, jossa esitellään suorittimen tekemiä kutsuja, ja toivottavasti lisää todisteita tempun toimivuudesta saadaan tulevien päivien sisällä.
Jos Hotzin löytö todellakin toimii, voi PS3-pelikonsoleilla mm. ajella pelien varmuuskopioita ja käyttää Linuxia konsolin kaikilla versioilla ilman rajoituksia. Monien käyttäjien toivelistalta löytyy myös XBMC-mediasoitinohjelmiston julkaisu konsolille.
Sony ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa, eikä uhannut Hotzia oikeustoimilla. Sony voi kuitenkin ruveta toimiin, sillä Hotz asuu Yhdysvalloissa, jossa Sony voisi käydä taistoon DMCA-lain avulla, jos Hotz julkaisee PS3:n kopiointisuojauksien ohittamiseen toimivia neuvoja.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.