PlayStation Homella jo 10 miljoonaa käyttäjää

Lauri Jämsä
19. joulukuuta, 2009 11:11

Sonyn PlayStation Home -virtuaalimaailma on ylittänyt 10 miljoonan käyttäjän rajan, GamesIndustry.biz kertoo.
Uutisoimme edellisen kerran PlayStation Homen suosiosta viime toukokuussa, jolloin palvelua oli kokeillut noin 6,5 miljoonaa käyttäjää. Viime vuoden joulukuussa julkaistun palvelun käyttäjäkunnan kasvu on ollut alkupiikin jälkeen varsin tasaista.
Samalla kun palvelun ilmoitettiin saavuttaneen 10 miljoonan käyttäjän rajapyykin, Sony kertoi myös kolmesta uudesta peliaiheisesta PlayStation Home -tilasta. Teemat ovat peleistä Uncharted 2: Among Thieves, Ratchet & Clank: A Crack in Time ja MotorStorm. Sonyn mukaan Home-palvelun teema-aiheiset tilat ovat oiva lisä minkä tahansa uuden pelin markkinointistrategiaan.
"Kehittäjillä ei ole parempaa tapaa lisätä fanien kiinnostusta pelinimikkeitä kohtaan kuin antaa heille esimakua tulevasta pelistä teema-aiheisen interaktiivisen kokemuksen myötä. Kun markkinoidaan uusia pelejä, PlayStation Homen pelitilan pitäisi olla tärkeä osa jokaisen pelistudion markkinointistrategiaa", Sony mainitsee.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.