The Pirate Bayn tuomiosta ei valitettu

Kaarlo Räihä
9. joulukuuta, 2009 11:42

Lokakuussa The Pirate Bay -sivusto koki ikävän oikeustappion Hollannissa, kun Amsterdamin oikeuslaitos määräsi sivuston poistamaan tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattoman lataamisen mahdollistavia torrent-tiedostoja. Ylläpitäjien asianajajana toiminut Ernst-Jan Louwers kertoi tuolloin, että he miettivät tuomiosta valittamista, mutta nähtävästi asia jäi ainoastaan miettimisen asteelle, sillä tekijänoikeusjärjestö BREIN on julkaissut sivuilla tiedotteen (Googlen käännös), jonka perusteella tuomiosta ei valitettu ja se on täten astunut voimaan.
TPB:n ylläpitäjillä (Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm ja Peter Sunde) on täten maaliskuun alkuun asti aikaa poistaa vaaditut torrent-tiedostot sivustolta. Jos ylläpitäjät eivät onnistu tässä, rangaistaan heitä 3 000 euron sakoilla per poistamatta jäänyt torrent-tiedosto.
Lokakuussa ylläpitäjät sanoivat, etteivät he ole enää vastuussa sivustosta, vaan sitä pyörittää nykyään Reservella-yritys, mutta todisteiden puuttuessa oikeus totesi kolmikon edelleen pyörittävän sivustoa, jonka takia heidät laitettiin vastuuseen uudistuksista.
Marraskuussa The Pirate Bay sulki trakkerit lopullisesti, mutta BREIN:in toimintaa johtavan Tim Kuikin mukaan se ei riitä, vaan hänen mukaansa kaikki luvattoman lataamisen mahdollistavat linkit on poistettava sivustolta. Kuik sanoi Slyck-sivustolle, ettei käytettävällä tekniikalla ole tässä tapauksessa väliä, joten The Pirate Bayn marraskuussa lisäämät magnet-linkit ovat BREIN:in näkemyksen mukaan yhtä paha asia kuin torrent-tiedostot.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.