Työttömyys ei auttanut P2P-piraattia hovioikeudessa

Ilkka Ketola
29. syyskuuta, 2009 14:05

Kauhajoen käräjäoikeuden tekijänoikeusrikoksesta tuomitseman miehen rangaistus ei muuttunut Vaasan hovioikeuden käsittelyssä. Tuomittu haki hovioikeudelta muutosta tuomioonsa vedoten siihen, että oli työtön eikä olisi ostanut lataamaansa musiikkia laillisista lähteistä. Mies oli myös mielestään jakanut määrällisesti vain vähän musiikkia ja toivoi siksi lievennystä tuomioonsa. Selittelyt eivät kuitenkaan vakuuttaneet hovioikeutta, joka ei nähnyt aihetta muuttaa käräjäoikeuden kesäkuussa 2008 langettamaa tuomiota.
Miehen vähäisenä pitämä määrä musiikkia oli 4 501 kappaletta, joita mies jakoi ja latasi DC++-ohjelman avulla. Joukossa oli mm. Irwin Goodmanin, Leevi And The Leavingsin ja Klamydian koko tuotannot. Hovioikeus ei yhtynyt miehen tulkintaan, että kyseisen kokoisen musiikkikokoelman lataaminen neljän vertaisverkko-ohjelman kautta ja samojen kappaleiden jakaminen kaikkiaan 20 vertaisverkossa olisi määrältään vähäistä.
”Nämä ovat tyypillisimpiä seikkoja, joita syytetyt oikeudenkäynneissä tuovat esiin. Tässäkin tapauksessa niihin vedottiin jo käräjäoikeudessa”, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK:n) lakimies Kirsi Salo kertoo Tietokoneelle.
Salon mukaan miehen vetoomuksessa esittäneet seikat eivät ole tekijöitä, joilla olisi vaikutusta tuomioon – riittää, että rikos on tapahtunut. Korvaukset taas perustuvat oikeuden arvioon oikeudenhaltijoille aiheutuneista vahingoista.
Mies tuomittiin tekijänoikeusrikoksesta ja joutuu maksamaan 40 päiväsakkoon eli 240 euroa. Lisäksi oikeudenhaltijoille maksettavia korvauksia tuomittiin 4 638 euroa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.