Yliopisto aloittaa luvattomien lataajien sakottamisen

Kaarlo Räihä
20. heinäkuuta, 2009 2:15

Louisianan valtion yliopistossa luvatonta tiedostonjakoa harrastavat tahot saattavat saada pian ylimääräisiä laskuja, sillä yliopisto aloittaa elokuussa sakotustoiminnan, jonka seurauksena yliopiston tietoverkossa luvattomasta tiedostonjakelusta narahtavat henkilöt saavat maksettavakseen 50 dollarin sakon.
Jos latausta jatketaan ensimmäisen sakon jälkeen, on toisesta kiinnijäämisestä edessä vierailu dekaanin toimistolle. Jos tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen luvaton jakelu jatkuu tämänkin jälkeen, voidaan kyseinen henkilö erottaa yliopistosta.
Kyseisen toiminnan on tarkoitus auttaa sekä yliopistoa että siellä opiskelevia ja työskenteleviä henkilöitä. Yliopistolle sen tietoverkoissa tapahtuvan luvattoman lataamisen vähentäminen helpottaa IT-ylläpitäjien työtaakkaa, kun RIAA:lta ja muilta tekijänoikeusjärjestöiltä tulleet valituksen vähenevät, jolloin käsiteltäviä yhteydenottoja on vähemmän.
Sakkojen takia oikeusjutuilta välttyvät henkilöt voivat myös kiittää yliopistolla työskentelevän Sheri Thompsonin mukaan uudistusta, koska 50 dollarin sakko on huomattavasti pienempi summa kuin 4 000 dollaria, joka on Thompsonin mukaan se summa, jolla luvattomaan lataukseen liittyvät oikeusjutut keskimäärin sovitaan oikeuden ulkopuolella. Jos tapausta ei sovi oikeuden ulkopuolella, voi kohtalona olla jopa useiden miljoonien dollareiden lasku, kuten Jammie Thomasin kohdalla kävi.
Thompsonin mukaan tekijänoikeudella suojattujen tiedostojen luvatonta levitystä harrastavat opiskelijoiden lisäksi myös yliopiston henkilökuntaan kuuluvat tahot, mutta pääasiassa tekijänoikeusjärjestöiltä tulevat valitukset koskevat opiskelijoiden toimia.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.