Käräjäoikeus: TPB-jutun tuomari oli puolueeton

Kaarlo Räihä
9. kesäkuuta, 2009 12:31

The Pirate Bayn (TPB) ylläpitäjiä vastaan käräjäoikeudessa käydyn oikeustaistelun jälkipyykin peseminen on jälleen jatkunut, kun Tukholman käräjäoikeus lähetti hovioikeudelle oman selvityksensä tuomari Tomas Norströmin mahdollisesta puolueellisuudesta.
Käräjäoikeuden mukaan Norströmin tekijänoikeusjärjestöjen jäsenyydet eivät vaikuttaneet huhtikuussa annettuihin tuomioihin. Käräjäoikeus katsoi tekijänoikeusjärjestöjen jäsenyyden vain hyväksi asiaksi, koska tuomarit tarvitsevat tietoa tekijänoikeuslainsäädännöstä ja sen vaikutuksista. Käräjäoikeus mielestä on erittäin tärkeää, että sen tuomarit pysyvät työnsä vuoksi ajan tasalla tekijänoikeuslain kiemuroista.
Käräjäoikeuden selvityksen mukaan myös asianajaja Per E Samuelsonin väitteet väärin suoritetusta tuomarin valinnasta ovat perättömiä. Tukholman käräjäoikeudessa työskentelevän Lena Berken mukaan Norström valittiin juttuun tuomariksi normaalien toimintasääntöjen mukaisesti.
Todennäköisesti hovioikeus ei kyseenalaista käräjäoikeuden näkemystä asiasta, joten TPB-oikeusjutun käsittelyä käräjäoikeudessa ei uusita, vaan tapauksen käsittely jatkuu valituksien myötä hovioikeudessa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.