TPB-ylläpitäjät saavat puolustaa itseään uhkasakkojupakassa

Kaarlo Räihä
26. toukokuuta, 2009 12:11

Kerroimme viime viikolla kuinka levy-yhtiöt Universal, EMI, Sony ja Warner vaativat Ruotsissa käräjäoikeutta langettamaan uhkasakon The Pirate Bayn (TPB) ylläpitäjille sekä heidän internet-operaattorilleen. Tämän uhkasakon olisi tarkoitus sulkea TPB-sivusto, koska levy-yhtiöiden mukaan sen avulla jaellaan luvatta eteenpäin ainakin 467 musiikkialbumia, joiden tekijänoikeuden kuuluvat kyseisille levy-yhtiöille.
Levy-yhtiöt halusivat uhkasakon voimaan välittömästi, mutta levy-yhtiöiden epäonneksi käräjäoikeuden tuomari Caroline Hindmarsh oli eilen asiasta eri mieltä. Täten TPB:n ylläpitäjille ei ainakaan vielä määrätty uhkasakkoa, vaan TPB:n ylläpitäjät ovat saaneet muutaman viikon aikaa vastata levy-yhtiöiden esittämiin syytöksiin, ja tapauksen käsittely käräjäoikeudessa jatkuu vastausten saavuttua.
Hindmarshin mukaan jutussa ei ole mitään niin kiireellistä tekijää, että mahdollinen uhkasakko pitäisi saada voimaan välittömästi.
Levy-yhtiöt voivat kuitenkin valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen ja levy-yhtiöitä edustava asianajaja Peter Danowsky sanoi mahdollisen valituspäätöksen syntyvän tämän päivän aikana. Jos levy-yhtiöt valittavat hovioikeuteen, on edessä jälleen muutaman päivän odotus uhkasakkojen tarpeellisuudesta.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.