Urho TV:llä ei olekaan SM-liigan tv-oikeuksia - vielä

Matti Robinson
15. toukokuuta, 2009 15:48

Kerroimme eilen SM-liigan tv-oikeuksien vaihtaneen omistajaa, mutta Helsingin Sanomien mukaan kyseessä on Parsifal Sport Oy:n erehdys. Yrityksen laseeraaman Urho TV -kanavan kotisivuilla mainostettiin eilen SM-liiga-lähetyksiä, joiden oikeuksia Bonnier-konsernin omistama C More Group ei ole kuitenkaan vielä myynyt.
Kun tieto virheestä tuli julkisuuteen, muotoiltiin Urho TV:n sivustolla ollut teksti yhteistyökumppaneiden vaatimuksesta uudelleen. Nyt sivustolla lukee: "URHOtv on tehnyt alustavan sopimuksen SM-liigan maksu-tv -televisiointioikeuksista kausille 2009-2013."
"Olemme pyytäneet kirjallisesti Parsifalia poistamaan uutisen sivuilta. koska se ei ole totta", kertoi C More Entertainmentin johtaja Johan Kleberg Helsingin Sanomille. Klebergin mukaan Parsifal on vain yksi mahdollinen ostaja.
Kauppalehden haastattelussa ollut Parsifal Sport Oy:n toimitusjohtaja Ahti Leväaho pitää kuitenkin lopullista sopimusta todennäköisenä, "muutamia avoimia kysymyksiä on edelleen työn alla ja olemme loppusuoralla niiden ratkaisujen suhteen. Suomalainen huippujääkiekko saa ensi kaudella Parsifalin mukaantulon myötä joka tapauksessa merkittävästi enemmän tv-katsojia".
SM-liigan tv-oikeudet ovat myynnissä, sillä kilpailuviranomaiset asettivat C More Groupin ostaneelle Bonnierille ehdon, jonka mukaan kauppa hyväksytään, mikäli se luopuu oikeuksista.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.