Elokuvastudio jahtaa tiedostonjakajia

Kaarlo Räihä
6. toukokuuta, 2009 11:44

Saksassa toimiva Constantin Film -elokuvastudio on kyllästynyt internetissä tapahtuvaan luvattomaan elokuvien jakeluun, jonka johdosta studio aloitti maaliskuussa uhkailukampanjan latausten hillitsemiseksi.
Constantin Filmin toimitusjohtaja Bernhard Burgener kertoi Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle, että studio on parin viime kuun aikana kerännyt yli 10 000 heidän tekijänoikeuksiaan rikkoneen kuluttajan IP-osoitteet ja nyt osalle näistä lataajista on lähetetty uhkailukirje, jossa vaaditaan 800 euron korvauksia ja toiminnan lopettamista.
Constantin Filmin kirjeitä saavat toistaiseksi ainoastaan Saksassa asuvat kuluttajat. Jos kirjeiden saajat eivät tottele kirjeen ohjeita, uhkaa Constantin Film viedä tapauksen oikeuden käsiteltäväksi.
Burgenerin mukaan 800 euron korvaussumma on lähinnä symbolinen, eikä sen ole täten tarkoitus vastata elokuvan luvattomasta jakelusta aiheutuvia menetyksiä.
Saksassa vastaavia uhkailukirjeitä ovat aiemmin lähettäneet mm. musiikki- ja aikuisviihdeteollisuuden tahot, ja näitä kirjeitä ovat saaneet tähän mennessä jo tuhannet Saksassa asuvat ihmiset. Vastaavaa taktiikkaa on käytetty Saksan lisäksi Britanniassa, jossa kohteena olivat internetin kautta pelejä luvatta jaelleet henkilöt.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.