Paramount ottaa käyttöön BD+-kopiointisuojauksen

Kaarlo Räihä
30. huhtikuuta, 2009 16:46

Vuonna 2007 valmistunut BD+-kopiointisuojaus ei ole vielä saavuttanut suurta suosiota Blu-ray-markkinoilla, koska kaikki suuret elokuvastudiot eivät ole ottaneet sitä käyttöönsä.
Ensimmäisenä BD+:n käytön aloitti 20th Century Fox, joka toi ensimmäiset BD+-elokuvat markkinoille pian BD+:n valmistumisen jälkeen. Toiseksi BD+-suojauksia käyttäväksi studioksi on nyt varmistunut Paramount Pictures, joka ilmoitti eilen hankkineensa BD+-lisenssin, jonka myötä elokuvastudio voi hyödyntää BD+-suojauksia tulevissa Blu-ray-julkaisuissa.
Elokuvastudio ei ole vielä toistaiseksi kertonut, että tullaanko BD+-suojausta käyttämään kaikissa sen Blu-ray-julkaisuissa, vai käytetäänkö sitä ainoastaan tietyissä julkaisuissa.
BD+:n muokattavuuden myötä kopiosuojausta voidaan päivittää tarpeen mukaan tulevissa BD+-suojausta hyödyntävissä julkaisuissa, jonka johdosta myös BD+-suojauksien kiertoon käytettäviä ohjelmia täytyy päivittää säännöllisesti, jos niillä haluaa katsoa uusia BD+-suojausta hyödyntäviä elokuvia. Uutisen kirjoitushetkellä markkinoilla on ainakin yksi BD+-suojausta käyttävä elokuva, jonka suojauksia ei voida toistaiseksi kiertää Slysoftin AnyDVD HD -ohjelmalla. Tilanne BD+:n osalta vaihtelee kuitenkin nopeasti, joten kyseisen julkaisun varmuuskopiointi onnistunee todennäköisesti jo parin viikon kuluttua.
Sama yhteydessä Paramount Pictures hankki lisenssit ACP- ja RipGuard-tekniikoihin, joiden on tarkoitus estää DVD-elokuvien kopiointi.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.