Sony myöntää luvattomien pelikopioiden olevan iso ongelma PSP:lle

Kaarlo Räihä
23. huhtikuuta, 2009 13:14

Vaikka pelien luvaton kopiointi on erityisen suosittua tietokonepelien kohdalla, tapahtuu luvatonta kopiointia myös pelikonsolipelien puolella. Nyt luvattomien pelikopioiden ongelmista on kertonut Sonyn markkinointiosaston johtotehtävissä toimiva Peter Dille, joka avautui PSP:n kokemista ongelmista Gamasutra-verkkojulkaisulle.
Dille on koko Sonyn tapaan vakuuttunut siitä, että PSP-pelien luvaton kopiointi on aiheuttanut PSP:n pelimyyntiin suuren lommon. Dillen mukaan ongelma ei kosketa pelkästään Sonyä, vaan luvattomasta kopioinnista kärsii koko peliala. Peliala pitää ongelmaa todella vakavana, ja Dillen mielestä pelialan pitäisi kehittää yhdessä keinoja, joiden avulla tämä rikollinen toiminta saadaan loppumaan.
Dille sanoi voineensa pahoin, kun hän näki kuinka nopeasti Resistance: Retribution -pelin luvattomat kopiot levisivät eri BitTorrent-sivustojen avulla pelin julkaisupäivänä.
Sony on yrittänyt hankaloittaa luvattomien pelikopioiden pelaamista PSP:n kohdalla ohjelmisto- ja laitteistotason muokkauksilla. Ohjelmistotason suojaukset eivät kuitenkaan ole toimineen kovin hyvin, vaan PSP-hakkerit ovat kiertäneet suojaukset nopealla aikataululla. Laitteistoon tehdyt muutokset uusissa PSP-versioissa ovat toimineet hieman paremmin, mutta markkinoilla on miljoonia vanhempia PSP-konsoleita, joiden laitteistotason suojaukset ovat murtuneet jo aikaa sitten.
Dille uskoo, että kuluttajat maksaisivat peleistään mieluusti, jos he tietäisivät kuinka vahingollista pelien luvaton kopiointi on pelialalle. Dillen mukaan musiikkiteollisuudelle kävi jo huonosti, koska ihmiset eivät pidä musiikin luvatonta lataamista vääränä sen takia, että kaikki muutkin tekevät sitä. Tämän takia Dille pitää tärkeänä sitä, että luvattomien pelikopioiden pelaamista yritetään estää, jotta pelialan kohtalo ei seuraisi musiikkiteollisuuden jalanjälkiä.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.