YouTubeen tulossa Sonyn elokuvia?

Kaarlo Räihä
6. huhtikuuta, 2009 20:27

Viime viikolla YouTube ja Disney kertoivat uudesta yhteistyöstä, jonka myötä Disneyn ja sen tytäryhtiöiden sisältöä ilmaantuu tämän kevään aikana YouTubeen. YouTuben neuvottelutiimi ei ole kuitenkaan jäänyt lepäämään onnistuneiden neuvotteluiden jälkeen, vaan CNET News -sivuston saamien tietojen mukaan YouTube neuvottelee parhaillaan yhteistyöstä Sonyn kanssa.
Sonyn arkistoista YouTube haluaisi tiettävästi täyspitkiä elokuvia, joita olisi tarkoitus sitten näyttää YouTubessa mainoksien kera. Arvailujen mukaan yritysten välinen sopimus kattaisi ainoastaan muutamia hieman vanhempia elokuvia, joten kyseessä ei ole internetin laillisia elokuvakatseluja mullistava uudistus.
Nykyisellään Yhdysvalloissa asuvat kuluttajat voivat katsella joitain Sonyn elokuvia Crackle-sivuston kautta. Cracklen tarjonnasta löytyy yli 60 elokuvaa sekä useiden TV-sarjojen jaksoja, joten Sonyn tuottaman sisällön löytämiseen palvelu on omiaan. Cracklen lisäksi Sonyn sisältöä voi katsella esim. Hulun kautta, joten YouTuben ja Sonyn sopimus ei todennäköisesti tuo kuluttajan ulottuville mitään ainutlaatuista sisältöä. Mainostajien silmissä YouTuben suosio kuitenkin todennäköisesti kasvaisi, jos YouTube saisi haalittua palveluun Sonyn elokuvia.
YouTube ja Sony eivät ole toistaiseksi kommentoineet mahdollisia neuvotteluita.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.