StatCounter: Firefox 3 on nyt Euroopan suosituin selain

Kaarlo Räihä
31. maaliskuuta, 2009 22:33

Mozilla-säätiöllä on nyt aihetta juhlimiseen, sillä internet-selainten käyttäjämääriä mittaavan StatCounterin mukaan Firefox 3 on nyt Euroopan suosituin internet-selain.
Viime viikolla Firefox 3:n osuus Euroopan markkinoista oli 35,05 prosenttia, kun vuorostaan aiemmin ykköspaikkaa hallussaan pitänyt Internet Explorer -selaimen 7-versio joutui tyytymään samaisella viikolla 34,54 prosentin osuuteen.

StatCounterin toimitusjohtaja Aodhan Cullen sanoo muutoksen johtuneen Internet Explorer -selaimen 8-version julkaisemisesta ja Firefox 3:n suosion kasvamisesta, jonka johdosta IE7 on menettänyt asemiaan.
Tämän kuun alkupuolella Firefox 3 ohitti kansainvälisissä tilastoissa Internet Explorer -selaimen 6-version.

Suomessa Firefox 3 on hallinnut markkinoita jo viime vuoden syyskuusta lähtien.



StatCounterin selainten Euroopan suosiolista maaliskuulta

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.