Euroopan parlamentti sanoi jälleen EI lataajien rankaisemiselle

Kaarlo Räihä
27. maaliskuuta, 2009 11:55

Euroopan parlamentti äänesti eilen internetin käyttöön, internetrikollisuuteen ja ihmisten yksityisyyden suojaan liittyvistä muutosehdotuksista. Äänestyksen tulos oli lähes yksimielinen, sillä 481 edustajaa äänesti muutosten puolesta, ja muutoksia vastusti ainoastaan 25 edustajaa.
Äänestyksen myötä parlamentti vahvisti internetin asemaa ihmisten perusoikeutena, jota täytyy tarjota kaikille Euroopan ihmisille. Kansalaisryhmä La Quadraturen mukaan Ranskaa edustavat Jacques Toubon ja Jean-Marie Cavada yrittivät saada ehdotukseen mukaan muutoksia, jotka olisivat mahdollistaneet Ranskassa suunnitteilla olevan ns. kolmen hudin lain, mutta Toubonin ja Cavadan epäonneksi heidän puolustamansa muutokset eivät päässeet mukaan ehdotukseen. Täten ihmisten internet-yhteyksiä ei voida katkaista pysyvästi, vaikka he siirtäisivätkin luvatta tekijänoikeudella suojattua sisältöä internet-yhteytensä avulla.
Muutos ajaakin Ranskan suunnitelmat tietynlaiseen umpikujaan, koska suunnitteilla oleva laki ei ole yhteensopiva EU:n nykyisten pelisääntöjen kanssa. Lain vastustajat toivovatkin, että parlamentin viimeisimmän äänestystuloksen myötä Ranskan suunnitelmat kuopattaisiin kokonaan.
Kyseessä on jo kolmas kerta, kun Euroopan parlamentti ottaa kantaa luvattomien latausten valvontaan tai luvattomasta lataamisesta kiinni jääneiden ihmisten rankaisemiseen. Jokaisella kerralla tekijänoikeusjärjestöt ja mediajätit ovat pettyneet, sillä äänestystulos on aina suosinut luvatonta lataamista harrastavia ihmisiä.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.