Saksassa kirjojen julkaisijat hyökkäävät tiedostonjakajien kimppuun

Kaarlo Räihä
16. maaliskuuta, 2009 14:53

Luvattomaan lataukseen liittyvät oikeudenkäynnit ovat viime vuosina keskittyneet pitkälti pelkästään musiikki- ja elokuvateollisuuden ympärille. Saksasta tulleiden varoitusviestien mukaan asia on nyt kuitenkin muuttumassa, sillä maassa toimiva kirjojen kustantajia suojeleva järjestö on ilmoittanut aloittavan Saksassa tuhansia oikeusjuttuja kirjojen luvattomia nettilevittäjiä vastaan.
Börsenverein des Deutschen Buchhandels -järjestöä johtava Alexander Skipis kertoi Leipzigissä järjestettyjen kirjamessujen avajaistilaisuudessa, että järjestö aikoo pitää Saksan oikeusjärjestelmän kiireisenä tuhansien oikeusjuttujen avulla.
Skipisin mukaan P2P-ohjelmien avulla tapahtuvaa tiedostojenjakoa voi verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja hän on huolissaan siitä, etteivät poliitikot näe luvattoman lataamisen aiheuttamia taloudellisia ongelmia.
Kirjojen julkaisijat eivät ole Saksassa vielä esittäneet arvioita luvattoman lataamisen aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Skipis uskoo kuitenkin summien pyörivän useissa miljoonissa euroissa.
Skipis haluaisi internet-operaattoreiden puuttuvan tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomaan lataamiseen, mutta vuoden alussa tulleiden tietojen mukaan Saksan lainsäädäntö ei anna tällaisiin toimiin mahdollisuuksia.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.