TV-maksuja 1500-luvulla eläneelle miehelle

Matti Robinson
13. maaliskuuta, 2009 13:04

Saksan televisiolupaviranomaista on ilmeisesti puraissut lama ja tarve pikkurahalle on kasvanut. He nimittäin lähettivät laskun jo kuolleelle saksalaismatemaatikko Adam Riesille erääntyneestä lupamaksusta. Erityisen omituisen tapauksesta tekee se, että mies on ollut kuolleena jo 450 vuotta.
GEZ lähetti laskun herran viimeiseen osoitteeseen -- taloon, jonka hän osti vuonna 1525. Talo toimii tällä hetkellä kerhotilana matemaatikon kunniaksi. Mikäli korko alkoi juoksemaan jo 1500-luvulla, on perikunnalla varmasti kertynyt maksettavaa riittämiin.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun GEZ laskuttaa kuolleita. Viime vuonna he lähettivät 1700-luvulla syntyneen runoilija Friedrich Schillerin nimissä kirjeen kyseisen herran nimeä kantavalle koululle, jossa vaadittiin maksamaan tv- ja radiomaksuja.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.