Kaarlo Räihä
16. tammikuuta, 2009 13:05
Äänitealan etuja kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) on jälleen tiedottanut musiikkialaa vaivaavista ongelmista, kun järjestö julkaisi tietoja laittomien musiikkilatausten osuuksista.
IFPI:n mukaan 95 prosenttia netin musiikkilatauksista tapahtuu luvatta, eli vain joka kahdeskymmenes musiikkilataus suoritetaan laillisten latauspalveluiden kautta. Laittomia latauksia kertyi viime vuonna IFPI:n arvioiden mukaan noin 40 miljardia kappaletta.
Luvattoman lataamisen lisäksi musiikkiteollisuudella on muitakin ongelmia, sillä viime vuoden aikana musiikin myynti tuotti seitsemän prosenttia vähemmän rahaa kuin vuonna 2007. Laskun syynä ovat CD-levyjen heikentyneet myyntiluvut, joiden aiheuttamaa lovea ei voida korvata digitaalisten latauspalveluiden tuoman rahavirran avulla. Latauspalveluiden musiikkimyynti kasvoi viime vuonna noin 25 prosenttia ja yhteensä latauspalveluiden kautta myytiin musiikkia 3,4 miljardin dollarin eli noin 2,57 miljardin euron edestä. Nykyään latauspalveluiden kautta ostetaan kansainvälisesti mitattuna noin viidesosa kaikesta musiikista, mutta monissa maissa lukemat ovat vielä selvästi pienempiä.
IFPI:n toimitusjohtaja John Kennedy sanoo musiikkiteollisuuden työstävän parhaillaan uusia liiketoimintamalleja, koska musiikin jakelukeinot ja kulutustottumukset ovat kokeneet viime aikoina suuria muutoksia. Kennedy on kiitollinen siitä, että monet valtiot ovat huomanneet ongelman vakavuuden, ja internet-operaattoreiden suorittama valvonta on Kennedyn mukaan hyvä keino estää luvatonta lataamista. Jos valvontaa ei tehdä, pelkää Kennedy koko digitaalisen musiikin tulevaisuuden olevan vaarassa kaupallisten toimijoiden kohdalla.
Kuluttajien onneksi digitaalisten latauspalveluiden tarjonta ja vaihtoehdot kasvoivat vuoden 2008 aikana. IFPI mainitsee tiedotteessaan mm. Nokian Comes With Music -palvelun, MySpacen mainosrahoitteisen musiikin, TDC:n tyyppiset kuukausimaksulliset musiikkipalvelut ja musiikkipelien tarjoaman musiikin. IFPI kehuu myös Amazon- ja iTunes-musiikkikauppojen DRM-vapaata tarjontaa.