AfterDawn ylitti 200 000 viikkokävijän rajan

Petteri Pyyny
12. tammikuuta, 2009 11:25

Vuosi 2009 tuntuu alkavan varsin mukavissa merkeissä. Vilkaisu viime viikon TNS Metrixin tilastoihin aamutuimaan varmisti sen, mitä osasimme jo uumoillakin -- suomenkielinen sivustomme rikkoi viime viikolla jälleen uuden kävijäennätyksen ja samalla meni rikki yksi suhteellisen pitkään "jahdattu" merkkipaalu, kun sivustolla kävi yli 200 000 yksittäistä kävijää viikon aikana.
Tarkalleen ottaen kävijöitä oli viime viikolla, TNS Metrixin mittauksen mukaan, 209 180 kappaletta, kasvua edellisviikosta lähes 9 prosenttia. Muutkin IT/Tietotekniikka -alan sivustot kasvoivat varsin mukavasti viime viikolla ja kakkossijaa jo pidemmän aikaa hallussaan pitänyt Muropaketti nousi sekin varsin kunnioitettavaan 190 000:een viikkokävijään.
Myös sisarsivustomme download.fi teki viime viikolla oman ennätyksensä, nousten lähes 80 000:een viikkokävijään (tarkalleen ottaen 79 010 yksittäistä kävijää), sijoittuen IT-sivustojen listalla sijalle seitsemän. Myös englanninkielinen sivustomme takoo varsin mukavia kasvulukuja omalla tahollaan -- uusimpien lukujen mukaan englanninkielisellä sivustollamme kävi viimeksi kuluneen 30 vuorokauden aikana noin 4,6 miljoonaa yksittäistä kävijää ja sivusto on Yhdysvaltain tuhannen suurimman sivuston joukossa.
Kunnia näistä "merkkipaaluista" kuuluu ehdottomasti aktiiviselle käyttäjäkunnallemme, moderaattoreillemme ja loistavalle sisältötiimillemme. Erittäin iso kiitos ja toivotaan, että vuoden 2009 aikana saamme tavoitella jälleen uusia merkkipaaluja, kun sivustomme kymmenvuotisjuhla lähenee kovaa kyytiä :-)
-Petteri Pyyny
AfterDawn.com

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.