YouTube lisäsi HD-haun ja uusia osioita

Kaarlo Räihä
20. joulukuuta, 2008 0:54

YouTuben tarjoamia teräväpiirtovideoita on voinut katsella sivuston kautta noin kuukauden verran. Aiemmin teräväpiirtovideoiden etsiminen YouTubesta on ollut kuitenkin hankalaa, sillä sivusto ei ole eritellyt tavallisen resoluution videoita teräväpiirtovideoista, mutta nyt YouTube on tuonut asiaan onneksi muutoksen, jonka myötä surffaajat voivat etsiä YouTuben kautta löytyviä teräväpiirtovideoita.
YouTube on myös lisännyt sivustolle tietoa, miten omat videot kannattaa käsitellä, jos niitä aikoo jaella YouTuben kautta teräväpiirtomuodossa. YouTuben uusi suositustaan myös kuvasuhteiden osalta, ja jatkossa YouTubeen meneviin videoihin ei kannata lisätä itse mustia reunoja, jotta kuvasuhde pysyy oikeana, vaan YouTube huolehtii nykyään automaattisesti siitä, että videoiden kuvasuhde pysyy oikeana. Tarvittaessa YouTube lisää siis itse mustat palkit videon ympärille.
Teräväpiirtojakelun ohella YouTubeen on lisätty uusia osioita, jotka helpottavat uusien musiikki-ilmiöiden seuraamista ja YouTubesta löytyvien elokuvien etsimistä. Lisäksi mukaan on otettu oma uutisille tarkoitettu osio, jonka kautta maailman tapahtumia pääsee seuraamaan videoiden avulla.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.