Microsoft tiesi Xbox 360 -konsolin liikuttelun vahingoittavan pelejä

Kaarlo Räihä
17. joulukuuta, 2008 17:44

Viime vuoden keväällä Microsoft antoi lausunnon, jonka mukaan tietyt Xbox 360 -pelikonsolit voivat naarmuttaa pelilevyjä. Microsoft on myös aiemmin varoittanut, että pelikonsolin liikuttaminen pelaamisen aikana voi vahingoittaa pelilevyjä.
Nyt Yhdysvalloissa käynnistetyn oikeusjutun mukaan Microsoft tiesi ennen konsolin julkaisua, että pelikonsolin liikuttaminen pelaamisen aikana voi vahingoittaa pelilevyjä, mutta Microsoft ei halunnut korjata tätä ongelmaa. Oikeusjutussa on liitteenä Microsoftin Hiroo Umenon lausunto, joka vahvistaa yrityksen olleen tietoinen mahdollisista ongelmista.
Microsoft olisi voinut korjata ongelman kolmella eri tavalla, joista kaikki keinot kuitenkin hylättiin. Ensimmäinen keino olisi ollut levyn lukitsemismekanismin tiukentaminen, mutta ongelmaksi olisi saattanut tulla se, että levyn vapautus tai lukitseminen olisi voinut jumiutua, jolloin levyn laittaminen konsoliin tai ottaminen pois konsolista olisi voinut epäonnistua.
Toinen keino olisi ollut levyjen lukunopeuden laskeminen hidastamalla levyn pyörimisnopeutta, mutta tällöin pelien latausajat olisivat kasvaneet. Epävirallisilla firmware-versioilla kyseinen operaatio on kuitenkin mahdollinen ja naarmuuntumisvaaran pienentymisen ohella kyseinen toiminto vähentää myös aseman tuottamaa äänisaastetta.
Kolmas keino olisi ollut erillisten jarrutyynyjen asentaminen, jotka olisivat estäneet levyn törmäämisen aseman rakenteisiin, mutta tämä olisi maksanut Microsoftille arvioiden mukaan 35-75 miljoonaa dollaria, jonka takia yritys hylkäsi tämänkin vaihtoehdon.
Microsoft laittoi kuitenkin huomautuksen konsolin ohjekirjaan, ettei konsolia saa liikuttaa, jos sen sisällä on pelilevy. Vihaisten kuluttajien mukaan tämä ei ole kuitenkaan riittävä keino, sillä vastaavia ongelmia ei esiinny esim. PlayStation 3- tai Wii-pelikonsoleiden kanssa.
Jutulle koetetaan saada Yhdysvalloissa joukkokanteen asemaa, jolloin kaikki halukkaat Xbox 360:n omistajat voisivat vaatia Microsoftilta korvauksia naarmuuntuneista levyistä. Nykyisellään ongelma ei kuitenkaan ole yhtä häiritsevä, sillä viime kuussa julkaistun NXE-päivityksen myötä pelit voi halutessaan asentaa konsolin kiintolevylle, jolloin pelin dataa ei lueta enää pelatessa pelilevyiltä ja täten levyjen naarmuuntumisriski pienenee huomattavasti.
Microsoftin oman tiedotteen mukaan yritys on saanut Yhdysvalloissa noin 55 000 valitusta naarmuuntuneista pelilevyistä. Yhtiön mukaan ongelmista kärsii siis alle prosentti Xbox 360 -pelaajista.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.