Kaarlo Räihä
21. marraskuuta, 2008 23:01
Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli sai oman peleihin liittyvän palkintosysteeminsä 2.40-versionumerolla varustetun firmware-päivityksen yhteydessä. Koska trophy-tuki ei ollut kuitenkaan mukana konsolin julkaisusta asti, eivät kaikki PS3-pelit sisällä pelaajan pelitaitoja osoittavia palkintoja.
Tähän epäkohtaan on kuitenkin tulossa muutos, sillä VideoGamer.com-sivusto on saanut vahvistuksen aiemmin liikkuneille huhuille, joiden mukaan kaikkiin uusiin PS3-peleihin on sisällytettävä trophy-tuki tammikuusta alkaen. Huhut vahvisti sivustolle Sonyn tiedottaja.
Täten tulevat pelit, joista julkaistaan sekä PS3- että Xbox 360 -versiot voivat vastata toisiaan ainakin palkintojen osalta, joten PS3-pelaajat eivät joudu enää eriarvoiseen asemaan, kuten aiemmin on käynyt tiettyjen julkaisujen kohdalla.
Muutos tarkoittaa myös sitä, että uudet pelit tulevat vaatimaan konsolilta vähintään 2.40-version firmwarea toimiakseen. Täten pelaajat tulevat saamaan viimeisimmän firmware-päivityksen uusien pelien mukana, jos he eivät ole vielä jostain syystä päivittäneet konsolinsa firmwarea tuoreimpaan versioon.
Näillä näkymin palkintojen pakollisuus koskee sekä Blu-ray-levyillä myytäviä pelejä että PlayStation Networkin kautta jaeltavia pelejä. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, että myöhästyykö jonkin pelin julkaisu uuden vaatimuksen takia, mutta Sonyn mukaan monet kehittäjät ovat jo aloittaneet palkintojen lisäämisen peleihinsä.