Xbox 360:n Blu-ray-aseman tekee Toshiba-Samsung? (PÄIVITETTY)

Kaarlo Räihä
9. lokakuuta, 2008 11:03

Huhumylly Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin mahdollisen Blu-ray-aseman ympärillä on jälleen pyörähtänyt käyntiin, kun X-bit Labs -sivusto julkaisi tietoja, joiden mukaan konsolille julkaistavan Blu-ray-aseman valmistaa Toshiban ja Samsungin yhteinen Toshiba-Samsung Storage Technology Corp. -yritys (TSST).
X-bit Labsin tietojen mukaan Microsoft tähtää aseman hinnoittelussa 100-150 dollarin eli noin 73-109 euron välimaastoon, jolloin aseman ja Xbox 360 -pelikonsolin yhteishinta olisi pienempi kuin sisäänrakennetun Blu-ray-aseman sisältävällä Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolilla.

Huhujen mukaan suurin syy Microsoftin vitkastelulle aseman julkaisussa on Sunin Java-tekniikka, jota Microsoft ei halua mielellään tukea laitteissaan. Kaikkien Blu-ray-soittimien on kuitenkin tuettava ainakin osaa BD-J:n tarjoamista tekniikoista, joten Microsoft ei voi jättää Java-tukea pois aseman mukana toimitettavasta toisto-ohjelmasta.
Asema voisi jollain markkina-alueilla tulla myyntiin jopa ennen joulua, mutta X-bit Labsin spekulointien mukaan asema julkaistaneen vasta ensi vuonna järjestettävien CES-messujen yhteydessä.

Jos asema on todella tulossa TSST:ltä, tarkoittaisi se sitä että HD DVD -formaattia tiukasti tukenut Toshiba olisi ainakin osittain taipumassa Blu-ray-formaatin tukemiseen. Toistaiseksi sekä Microsoft että TSST ovat kieltäytyneet kommentoimasta Blu-ray-aseman ympärillä pyöriviä huhuja.

PÄIVITYS:
Microsoftin edustaja on kertonut CDRInfo-sivutolle, ettei Blu-ray-asemaa nähdä konsolilla, vaan Microsoft tulee keskittymään konsolin suhteen pelkästään peleihin.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.