Nero 9 ulkona

Kaarlo Räihä
29. syyskuuta, 2008 20:23

Suosittu Nero-ohjelmaperhe on jälleen päivittynyt, kun ohjelmasta julkaistiin tänään uusi 9-versio.
Uutta Neroa on lehdistötiedotteen mukaan parannettu käyttäjien esittämien toiveiden mukaan, ja uutta versiota varten kerättiin mielipiteitä ja parannusehdotuksia yli 3 000 asiakkaalta. Uudistuksia on kokenut mm. Neron komentokeskuksena toimiva Nero StartSmart, johon on lisätty yhden klikkauksen periaatteella toimivia toimintoja, jotka kattavat kaikki yleisimmät katseluun, varmuuskopiointiin jne. liittyvät toimet.
Videoeditoinnin saralla ohjelmassa on nyt parempi tuki DV- ja HDV-videokameroille, jonka lisäksi ohjelmalla saa tehtyä teräväpiirtomateriaalia sisältäviä AVCHD-levyjä, joita voi toistaa vaikka PlayStation 3 -pelikonsolilla. AVCHD:n ohella myös omien Blu-ray-levyjen luominen ja muokkaaminen onnistuu erikseen hankittavan Blu-ray Disc Authoring -plugarin avulla. Videoeditointi helpottuu myös TV-nauhoitusten osalta, sillä Ad Spotter -ominaisuus osaa erottaa mainoskatkot varsinaisesta ohjelmasta, jolloin mainoskatkojen leikkaamisen pitäisi helpottua huomattavasti. Music Grabber -ominaisuuden avulla Nero pystyy puolestaan tunnistamaan videolla soivan kappaleen ja muuntamaan sen MP3-muotoon kuuntelua varten. Editoituja videoita ja valokuvia voi lähettää suoraan My Nero-, YouTube- ja MySpace-palveluihin.
Neron mediatiedostojen toistoon tarkoitettu Nero ShowTime on kokenut uudistuksia ulkoasun ja käytettävyyden osalta, joiden myötä soittolistojen ja mediakirjastojen hallinta pitäisi olla aiempaa helpompaa. ShowTime tukee tämän ohella nyt Gracenote-tietokantaa, jonka myötä ShowTime osaa näyttää lisätietoja, kuten albumeiden kansikuvia soitettavista musiikkikappaleista.
Nero Live on puolestaan tarkoitettu TV-ohjelmien katseluun ja nauhoittamiseen. Se tukee analogisten virittimien lisäksi myös niitä tietokoneisiin liitettäviä digivirittimiä, joihin löytyy BDA-yhteensopivat ajurit.
Nero 9 -paketin suositushinta on 70 euroa ja Blu-ray-plug-in kustantaa ylimääräiset 7 euroa. Ohjelman 8-version omistajat voivat tarkistaa oman päivityshintansa Neron ohjelmasivun kautta, josta voi samalla katsastaa esittelyvideon Neron uusista ominaisuuksista.
Lataa Nero:
https://dawn.fi/ohjelmat/cdr_ohjelmat/cdr_ohjelmat/nero.cfm

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.