Kaarlo Räihä
20. syyskuuta, 2008 10:04
Tuoreen Spore-pelin DRM-suojaukset ovat saaneet osakseen runsaasti vihaista palautetta kuluttajilta, jonka vuoksi EA on nyt päättänyt löysentää DRM:n tuomia rajoituksia.
Ensimmäinen muutos koskee sallittujen aktivointikertojen määrää, joka nostetaan nykyisestä kolmesta aktivoinnista viiteen aktivointiin. Tämän lisäksi EA julkaisee tulevaisuudessa erillisen työkalun, jonka avulla aktivointeja voi tarvittaessa perua esim. ennen kiintolevyn formatointia, jolloin kuluttajien viiden aktivointikerran raja ei tule niin helposti täyteen.
Aktivointikertojen tullessa täyteen, on kuluttajien otettava yhteyttä EA:n asiakastukeen. Tämä operaatio on osoittautunut hinnakkaaksi esim. Australiassa, jossa asiakastukeen soittaminen maksaa 3 Australian dollaria minuutilta.
EA on myös luvannut muokata peliä niin, että samalla koneella peliä pelaavat pelaajat voivat jatkossa tehdä peliin oman tilinsä, eikä kaikkien tarvitse täten enää pelata samalla käyttäjätunnuksella. Yhtä ostettua peliä kohden saa käyttöönsä viisi käyttäjätunnusta, joten isoissa perheissä uudempikin rajoitus voi aiheuttaa kiistaa siitä, keille käyttäjätunnuksia annetaan.
Toinen EA:n lupaus koskee pelin DRM-palvelimia, joiden sulkeminen tulevaisuudessa voi tehdä pelistä toimimattoman. EA:n edustaja kertoi kuitenkin, että DRM-palvelimien sammuttamisen yhteydessä peliin julkaistaan päivitys, joka poistaa kaikki DRM-suojaukset pelistä. EA:n mukaan DRM-suojaukset ovat pakollinen osa PC-pelaamista, sillä ilman suojauksia pelejä kehittävät tahot joutuvat siirtymään muiden alustojen pariin, koska piratismi tekee toiminnasta taloudellisesti kannattamatonta.