Kaikki Applen uusista tuotteista

Matti Robinson
9. syyskuuta, 2008 20:57

Apple julkaisi muutamia minuutteja sitten Let's Rock -tapahtumassaan tukun uusia laitteita. Pääosassa esiintyi Steve Jobsin lisäksi uusi neljännen sukupolven iPod nano, kautta aikain ohuin iPod varustettuna touchista ja iPhonesta tutulla kiihtyvyysanturilla. Myös käyttölogiikka, Cover Flow ja useat muut ominaisuudet ovat touchista tuttuja, ainoastaan kosketusnäyttö uupuu.
Useampaan kertaan kotelohuhuista bongattu soitin on kutakuinkin arvioiden kaltainen. Tallennuskapasiteetti on 8 tai 16 gigatavua ja akkua riittää musiikin soittoon 24 tunniksi ja videoiden toistoon neljäksi tunniksi. Värivaihtoehtoja on yhdeksän. 8GB tulee tilattavaksi muutaman päivän sisällä ja 16GB mahdollisesti jo viikonloppuna.
Joulumyynteihin ilmestyy myös uusi iPod touch, jonka tärkeimpiä uudistuksia ovat ulkoiset äänenvoimakkuusnapit, sisäänrakennettu kauitin, Nike+ -ohjelmisto ja -vastaanotin sekä ohuempi iPhone 3G -tyylinen design. Touchin akku kestää 36 tuntia musiikkia ja 6 tuntia videota, ja siitä tulee kolme versiota - 8GB, 16GB ja 32GB.
Steven lisäksi Phil Schiller kävi kertomassa uusista App Store sovelluksista. Peleistä ladattavaksi ilmestyy Sporen iPod touch versio Spore Origins, Real Soccer 2009 sekä Need for Speed. Lisäksi uusi iTunes 8 ja sen HD-tv-ohjelmat olivat tapetilla. Uuden version Genius-ominaisuus ehdottaa yhdellä napin painalluksella kuuntelemasi kaltaista musiikkia soittolistoille ja ostettavaksi. Se toimii sekä iTunesissa että uusissa iPodeissa. Televisiosarjoista iTunesiin tulee ainakin Battlestar Galactica, Monk, The Office ja 30 Rock.
Myös iPhonelle paljastettiin uusi ohjelmistoversio. Uuden ilmaisen v2.1 firmwaren luvattiin lopettavan puheluongelmat ja App Store -ohjelmien kaatuilut sekä parantavan akkukestoa ja varmuuskopiointia. Päivitys on ladattavissa tänä perjantaina.
Laitteiden hinnat Suomessa ovat seuraavat (linkeistä tarkemmat tekniset tiedot):

  • iPod nano 8GB (4th gen) - 159 euroa
  • iPod nano 16GB (4th gen) - 199 euroa
  • iPod touch 8GB (2nd gen) - 229 euroa
  • iPod touch 16GB (2nd gen) - 299 euroa
  • iPod touch 32GB (2nd gen) - 399 euroa
  • Lue myös nämä
    Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.