Töllö näkyviin kerrostalossa langattomasti

Lauri Jämsä
15. elokuuta, 2008 14:21

Suomen maanpäällistä antenniverkkoa hallinnoivan Digitan mukaan langaton TV-sisäverkko sopii mainiosti useimpiin suuriin kerrostalokiinteistöihin. Järjestelmän kerrotaan tuovan vapautta television sijoitteluun ja tekee antennikaapeleista tarpeettomia. Aiheesta uutisoi Digitoday.
Langattomalla TV-sisäverkolla tarkoitetaan yhteisantennilta saatavan DVB-T-signaalin uudelleenlähetystä kerroskohtaisesti, jolloin jokainen asukas tarvitsee televisioonsa vain pienen sisäantennin, jolla onnistuu digikanavien vastaanotto missä päin asuntoa tahansa. Kaapeloinnista päästään siis eroon ja television sijoittelu asunnon sisällä helpottuu merkittävästi. Digita mainostaa sivuillaan myös suuremmille alueille sopivia pientehotoistinratkaisuja (PDF).
"Käytännössä tämä merkitsee asukkaille suurempaa vapautta television sijoittamisessa asuntoon, kun ei olla enää riippuvaisia antennirasioista ja johdoista. Nykyään moni katsoo televisiota mielellään muuallakin kuin olohuoneessa", kertoi Digita Infon neuvontapäällikkö Alpo Siitonen Digitodaylle.
Siitosen mukaan langaton TV-sisäverkko on usein esimerkiksi arvokiinteistöissä kaapeloinnin uusimista edullisempi ratkaisu, koska kiinteistössä voi olla esimerkiksi pinta-asennusrajoitteita. Koska langattomassa sisäverkossa hyödynnetään radioaaltoja, tarvitaan Digitan mukaan sen toteuttamiseen lupa Viestintävirastolta.
Lue tästä lisää langattoman TV-sisäverkon toteutuksesta ja kustannuksista.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.