YouTubeen videoeditointia

Matti Robinson
1. elokuuta, 2008 14:22

Google ilmoitti toissapäivänä ostaneensa pienehkön Omnisio -kalifornialaisfirman, joka on keskittynyt nettivideoiden muokkaukseen. Nyt YouTube tiimiin liittyvä yritys kertoo kotisivuillaan kehittävänsä innovatiivisia tapoja muokata ja muuttaa nettivideoita.
Omnision editointityökalun avulla nettivideoihin pystytään lisäämään muun muassa tekstityksiä ja diaesityksiä, kertoo The Register. Jo aiemmin YouTuben taipaleella on kokeiltu videon muokkaustyökaluja. Silloinen Adoben toimittama palvelu ei kuitenkaan yleistynyt sen rajoituksien vuoksi.
Googlella ja Omnisiolla on yhteinen sävel, jonka mukaan nykyinen YouTube on vasta jäävuoren huippu. "Pysykää kuulolla tulevista työkaluista ja ominaisuuksista, joiden avulla voit tehdä vielä enemmän videoillasi", kerrotaan YouTuben tiedotteessa.
Yrityskaupan arvoa ei ole julkistettu.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.