Kaksi Finreactor-syytettyä saivat valitusluvan korkeimmalta oikeudelta

Kaarlo Räihä
9. heinäkuuta, 2008 15:42

Finreactor-tapauksen puinti on jatkunut eri oikeusasteissa jo parin vuoden ajan ja näillä näkymin tapausten puinti jatkuu oikeudessa, sillä Suomen korkein oikeus (KKO) on myöntänyt kahdessa yksittäisessä Finreactor-jutussa valitusluvan.
Valitusluvan saivat Kouvolassa ja Helsingissä tuomitut miehet. Molemmat miehet valittivat käräjäoikeuksien päätöksistä hoviin, mutta hovioikeudet pitivät käräjäoikeuksien langettamat tuomiot ennallaan.
Molemmissa tapauksissa miehet ovat myöntäneet, että he ovat laittaneet Finreactor-sivustolle torrent-tiedoston, mutta molemmat miehet kiistivät sen, että he olisivat jakaneet torrent-ohjelmien avulla tekijänoikeudella suojattua sisältöä, jota kyseisen torrent-tiedoston avulla oli mahdollista jakaa muille torrent-käyttäjille. Oikeuden mielestä miehet olivat vastuussa kaikista sisältötiedostojen jakotapahtumista, jotka liittyivät kyseisiin torrent-tiedostoihin.
Jos KKO ei muuta tuomiota, tulee KKO:n päätöksestä ennakkoratkaisu, joka johtanee siihen, että torrent-tiedostojen jakelija on vastuussa kaikista niistä tekijänoikeusrikkomuksista ja -rikoksista, joita kyseisen torrent-tiedoston avulla on mahdollista tehdä. Torrent-tiedostojen lisäksi päätös vaikuttanee muihinkin internet-linkkeihin, jotka ovat tarkoitettu tekijänoikeuksien loukkaamiseen.
KKO:n päätöstä ei kannata odotella aivan heti, sillä molempia syytettyjä edustava Turre Legal -asianajotoimisto odottaa KKO:n julkaisevan päätöksensä viimeistään ensi vuoden alkupuolella.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.