YLE tarjoaa Pekingistä teräväpiirtolähetyksiä

Kaarlo Räihä
4. kesäkuuta, 2008 20:47

Pekingin olympialaisten televisiolähetyksistä ei tule pulaa Suomessa, sillä YLE:n lisäksi ohjelmaa lähettävät Eurosport- ja EurosportHD-kanavat, joista jälkimmäinen lähettää kisoja teräväpiirtolähetyksinä. EurosportHD ei ole kuitenkaan enää yksin Pekingin teräväpiirtolähetysten kanssa, vaan myös "teräväpiirtojarruna" tunnettu YLE on päättänyt yllättää suomalaiset tarjoamalla teräväpiirtolähetyksiä Pekingistä.
Yleisradion omilla kanavilla teräväpiirtolähetyksiä ei kuitenkaan nähdä, vaan ohjelmia nähdään lähinnä laajakaista- ja satelliittijakelussa. Välitettävät teräväpiirtolähetykset ovat samoja lähetyksiä, joita nähdään YLE TV2 -kanavalla. Satelliittijakeluna YLE:n teräväpiirtolähetyksiä näkevät Canal Digitalin asiakkaat ja IPTV:n eli laajakaistajakelun avulla Saunalahti Groupin asiakkaat.
Tämän lisäksi teräväpiirtolähetyksiä nähdään myös antenniverkossa, mutta lähetysalue on rajoittunut pääkaupunkiseudulle, jossa Digita Oy testaa maanpäällisiä teräväpiirtolähetyksiä. Pääkaupunkiseudulla lähetykset lähetetään Espoosta ja lähetysten katselu onnistunee ainakin tietokoneilla, joista löytyy digisovitin ja sopiva ohjelmisto. Tarvittava kaista teräväpiirtolähetyksille otetaan analogialähetyksien loppumisen yhteydessä vapautuneelta VHF-taajuusalueelta.
Tietokoneiden lisäksi maanpäällisten teräväpiirtolähetysten katselun pitäisi onnistua myös joillain Sonyn teräväpiirtotelevisioilla, joissa on teräväpiirtolähetyksiä tukevat digisovitin ja Canal Digitalin kombobokseilla, jotka osaavat näyttää teräväpiirtolähetyksiä sekä satelliitista että antenniverkosta.
Testilähetykset eivät ole kuitenkaan tulleet jäädäkseen ja Yleisradion ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen toppuuttelee innokkaimpia katselijoita ITviikko-verkkojulkaisulle antamassaan kommentissa seuraavasti: "Pekingin olympialaiset on erinomainen ja kiinnostava tilaisuus kokeilla ensimmäistä kertaa teräväpiirtolähetystekniikkaa. Tämä onnistuu, koska olympialaiset televisioidaan teräväpiirtolaitteilla ja HD-signaali koko tapahtumasta on saatavilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä on vasta kokeilu ja säännöllisiä teräväpiirtolähetyksiä joudutaan odottamaan vielä jonkin aikaa".
Canal Digital Finland Oy:n toimitusjohtaja Jyri Timonen oli erittäin innostunut uusista teräväpiirtolähetyksistä. "Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme tarjota asiakkaillemme ja kaikille suomalaisille TV-katsojille Pekingin kisat myös Yleisradion HD-lähetyksinä. Tämä on merkittävä lisä jo ennestään laajaan teräväpiirtotarjontaamme" kommentoi Timonen ITviikkolle. Canal Digital avaa teräväpiirtolähetyksiä varten oman väliaikaisen kanavan, jossa YLE:n teräväpiirtolähetyksiä näytetään. "Ylen HD-lähetykset, vaikka ne ovat kokeilua, merkitsevät läpimurtoa teräväpiirrolle Suomessa. Kyseessä on historiallinen hetki" sanoi Timonen ITviikkolle.
Digitan liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen kommentoi tilannetta seuraavasti: "Tämän kokeilun kautta varmistamme, että myös antenni-TV-verkko on valmis teräväpiirtolähetyksiin nopeasti". "Keskitymme HD-lähetyksissä laitteiden ja verkon testaamiseen. Signaali on salaamaton, emmekä takaa sen toimivuutta kansalaisten televisioissa. Pääasia on, että itse opimme siitä lisää". Kiiskinen mukaan Digitalla olisi valmiudet välittää ensi vuonna jopa kuutta teräväpiirtokanavaa antenniverkossa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.