Tilastokeskus: 9 prosenttia kotitalouksista ilman TV:tä

Kaarlo Räihä
31. toukokuuta, 2008 18:23

Analogisten TV-lähetysten muuttuminen digitaalisiksi TV-lähetyksiksi kiinnosti kuluttajien ja päättäjien ohella tilastotieteilijöitä, jotka ovat viimeisen parin vuoden aikana julkaisseet useita tutkimuksia siitä, kuinka moni kotitalous on jo hankkinut digiboksin tai -television, jolla digitaalisten lähetysten katselu onnistuu. Viimeisimmät tulokset asian tiimoilta on nyt kertonut Tilastokeskus.
Tilastokeskus tutki toukokuun alussa digiboksien ja -televisioiden suosiota suomalaisissa kotitalouksissa ja tutkimuksesta selvisi, että 96 prosenttia TV-talouksista omistaa digiboksin tai -television. Suomessa on yli 2,2 miljoonaa television omistavaa kotitaloutta, joten digisiirtymä kasvatti ainakin kodintekniikkakauppiaiden tulosta.

Digiboksit ja -televisiot ovat suositumpia antenniverkon kotitalouksissa kuin kaapeliverkon talouksissa. Antenniverkon TV-talouksissa digilaitteitta oli 98 prosentilla kotitalouksista, kun kaapeliverkon TV-talouksilla vastaava luku oli 94 prosenttia. Kaapeliverkon talouksista 3 prosenttia aikoo kuitenkin hankkia ensimmäisen digisovittimensa viimeistään syksyllä, joten kaapeliverkon taloudet kirinevät tilanteen lähes tasoihin vuoden loppuun mennessä.
Digilähetysten myötä myös ilman televisiota olevien kotitalouksien määrä on noussut. Viime vuonna 5-6 prosenttia talouksista oli ilman televisiota, mutta tämän vuoden toukokuussa luku oli noussut jo 9 prosenttiin. Tutkimuksessa ei kuitenkaan selvitelty syitä sille, miksi kotitaloudet luopuvat televisioista. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan televisioita ja digilaitteita Suomessa kuitenkin riittää, sillä 52 prosentissa TV-talouksista on ainakin kaksi televisiota. Useampi digiboksi löytyy puolestaan 45 prosentilta TV-talouksista.

Tilastokeskus haastatteli tutkimusta varten 1 473 kotitaloutta ja tulokset ovat osa Tilastokeskuksen neljästi vuodessa tekemää laitetiedustelua.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.