Elokuvien iTunes-versiot mukaan Lionsgaten DVD:ille

Ilkka Ketola
11. maaliskuuta, 2008 12:53

Televisio-ohjelmia ja elokuvia tuottava Lionsgate lisää jatkossa digitaalisen iTunes-version osaan DVD- ja Blu-ray-levyistään. Ensimmäinen iTunes-videon sisältävä julkaisu tulee olemaan erikoisversio Rambo-elokuvasta. Levy julkaistaan Blu-raylla toukokuun 27. päivänä ja DVD:nä myöhemmin kesällä.
Elokuvan iTunes-versiota pääsee katsomaan, kunhan videon ensin kopioi osaksi tietokoneen iTunes-kirjastoa. Käyttäjän asetettua levyn koneeseen tulee iTunesiin syöttää elokuvan mukana tullut aktivointikoodi, jonka jälkeen elokuva kopioituu kirjastoon.
Fyysisten elokuvien mukaan liitettävät iTunes-videot esiteltiin tämän vuoden MacWorld-messuilla tammikuussa. Tuolloin Apple ilmoitti Twenieth Century Foxin tuovan iTunes-versiot omiin DVD- ja Blu-ray-julkaisuihinsa.
Applen ratkaisu ei ole ainoa laatuaan. Tämän vuoden CES-messuilla Sony esitteli oman vastaavan järjestelmänsä, joka tuo Blu-ray-levyille PSP-yhteensopivan version elokuvista.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.