AfterDawnista ladattu yli sata miljoonaa ohjelmaa

Petteri Pyyny
11. maaliskuuta, 2008 10:48

Viime yönä Suomen aikaa softa-alueemme lähes yhdeksänvuotinen historia saavutti yhden merkkipaalunsa, kun tiedostopalvelimiltamme ladattiin kautta aikain sadas miljoonas tiedosto.
Tähän varsin mukavan pyöreään lukuun kuuluvat luonnollisesti sekä suomenkielisestä että englanninkielisestä AfterDawnista ladatut ohjelmat sekä sisarsivustomme download.fi:n latausluvut.
Useista kansainvälisistä ilmaisohjelmia ja kaupallisten ohjelmien kokeiluversioita tarjoilevista palveluista poiketen emme ole koskaan pyrkineet kilpailemaan niinkään ohjelmatarjonnan määrällä, vaan olemme aina pyrkineet keskittymään oikeasti hyviin ohjelmiin. Osittain tästä syystä ohjelma-alueiltamme ei löydykään kymmeniä tuhansia tiedostoja, vaan ainoastaan n. 1200 tiedostoa. Tästä huolimatta ohjelma-alueillemme tuntuu löytyvän kysyntää, sekä ulkomailla että täällä kotimaassa.
Nykyisin tiedostojen lataustarpeitamme hoitaa kuusi pelkästään tiedostolatauksille tarkoitettua palvelinta, jotka ovat sijoitettuna sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoihin. Pikasilmäyksellä katsottuna nykyinen tiedostojen keskikoko on noin 7 megatavua, joka tarkoittaa että olemme vajaan yhdeksän vuoden aikana toimittaneet palvelimiltamme reilu 680'000 gigatavua (eli noin 667 teratavua) dataa käyttäjillemme.
Suuri kiitos kuuluu jälleen käyttäjillemme, jotka ovat osallistuneet tiedostoalueemme kehittämiseen mm. arvostelemalla ladattavissa olevia ohjelmia, kertomalla sivuistamme ystävilleen, linkkaamalla kotisivuiltaan palveluihimme ja kertomalla meille vuodesta toiseen uusia ideoita sivustojemme kehittämiseksi. Kiitos.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.