Brasilialaismiehelle pari vuotta linnaa Beatles-musiikin myynnistä

Ilkka Ketola
25. helmikuuta, 2008 18:10

The Beatles -yhtyeen musiikkia verkkosivustonsa kautta kaupannut brasilialainen mies on tuomittu noin 20 kuukaudeksi vankeuteen. Kunnian miehen linnaan saamisesta ottaa itselleen levyteollisuuden etujärjestö IFPI, jonka antipiratismiyksikkö tutki verkkosivuston toimintaa viiden kuukauden ajan.
Brasilialaismies kauppasi luvatta sivustollaan Beatlesin musiikkia CD-levyinä, joille musiikki oli pakattu mp3-muotoon. Yhden levyn hinta oli vajaat 5 euroa (7 USD), ja maksun pystyi suorittamaan tavallisella pankkisiirtolomakkeella. Maksusuorituksen jälkeen mies postitti levyt ostajalle.

IPFI toimitti keräämänsä todistusaineiston Sao Paulon tietokonerikoksiin erikoistuneelle yksikölle, joka suoritti ratsian tuomitun miehen asuntoon. Ratsiassa poliisi takavarikoi miehelle kuuluneita tietokoneita, polttavan CD-aseman sekä piraattilevyjä. Tutkinnassa vahvistui, että välineitä oli käytetty jatkuvasti tekijänoikeusrikkomuksiin.
Tuomistuin langetti sivustoa ylläpitäneelle miehelle 20 kuukauden vankeusrangaistuksen hänen rikoksistaan. Tuomiota pidensi kahdella kolmanneksella se, että mies oli todistettavasti toistanut rikoksen yli 140 kertaa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.