Myös Netflix hylkää HD DVD:n

Ilkka Ketola
11. helmikuuta, 2008 16:22

Internetissä toimiva elokuvavuokraamo Netflix vuokraa jatkossa ainoastaan Blu-ray-elokuvia. Tähän asti sekä HD DVD- että Blu-ray-teräväpiirtoelokuvia vuokrannut Netflix perustelee päätöstään sillä, että suurin osa elokuvastudioistakin on jo hylännyt HD DVD:n.
Yhdysvalloissa elokuvia postin kautta vuokraava Netflix on pitänyt valikoimissaan sekä Sonyn kehittämiä Blu-ray- ja Toshiban HD DVD -levyjä siitä asti, kun ensimmäiset levyt tulivat markkinoille. Netflixin mukaan elokuvateollisuuden viesti on kuitenkin nyt sen verran selkeä, ettei HD DVD:n pitämistä valikoimissa kannata jatkaa. HD DVD -elokuvat poistuvat vuokraamon valikoimista hiljalleen vuoden loppuun mennessä.

Netflixin päätös dumpata HD DVD ei ole kovinkaan yllättävä, sillä formaatin tukijoukko on kokenut pari suurta kolausta kuluvan vuoden aikana. Tammikuussa elokuvastudio Warner ilmoitti siirtyvänsä toukokuusta eteenpäin pelkästään Blu-rayn tukijaksi. Toukokuuhun asti studio julkaisee elokuvansa myös HD DVD:nä. Blu-raylla on näin ollen vahva elokuvastudioiden tuki takanaan, sillä neljä suurimmista kuudesta studiosta tukee pelkästään Blu-rayta.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.