Ilkka Ketola
28. tammikuuta, 2008 11:45
Sony on onnistunut merkittävästi kutistamaan Blu-ray-asemien luku- ja kirjoitustekniikkaa. Uusi sinilasermoduuli on ainoastaan 3 millimetriä paksu, ja lisäksi sen valmistus on aiempaa edullisempaa. Etenkin kustannussäästöt ovat tervetulleita Blu-ray-tekniikan tukijoille, kun formaatti on ottanut teräväpiirtokisassa niskalenkin HD DVD.:stä.
Sen lisäksi että uusi piiri on aiempaa halvempi valmistaa, on se myös ominaisuuksiltaan kehittynyt. Laser osaa lukea kaksikerroslevyjä aiempaa varmemmin ja ymmärtää myös levyjä, joiden valmistuksessa on käytetty orgaanista pinnoitetta. Orgaanisesti pinnoitettuja levyjä voidaan valmistaa nykyisillä DVD-tuotantolinjoilla, mikä luo säästöjä tuotantolinjoille.
Sony kehitti uuden version lasermoduulistaan yhteistyössä japanilaisen Nichian kanssa. Sonyn haaveissa on ottaa teknologia jo tänä vuonna käyttöön 9,5 millimetrin Blu-ray-asemissa, joita käytetään kannettavissa tietokoneissa.