Ilkka Ketola
21. tammikuuta, 2008 12:16
Turkkilaiset on jälleen suljettu YouTube-videopalvelun ulkopuolelle. Ankaralainen tuomioistuin esti pääsyn videopalveluun tulkittuaan osan videoista loukkaavan maan perustaja Mustafa Kemal Ataturkia.
Kyseessä on jo toinen kerta, kun YouTube asetetaan maassa pannaan samasta syystä. Turkissa on kiellettyä loukata maan perustajaa Ataturkia, jonka kuva roikkuu lähes joka viraston seinällä vielä 70 vuotta hänen kuolemansakin jälkeen.
Turkista sivustolle pyrkiville tulee ruutuun englannin- ja turkin kielillä ilmoitus, jossa kerrotaan pääsyn olevan estetty 17. tammikuuta tehdyn oikeuden päätöksen nojalla. Kiellon kestosta ei ole tietoa, mutta YouTube ilmoitti tiedotteella toivovansa nopeaa paluuta turkkilaisten päätteille.
Lähes vuosi sitten toinen tuomioistuin esti pääsyn YouTubeen osittain samasta syystä. Osa videoista loukkasi tuolloinkin Ataturkia, joka perusti Turkin Ottomaanien valtakunnan rippeille. Lisäksi loukkaavia videoita oli löytynyt myös maan nykyisistä johtohahmoista. Syyskuussa 2007 kolmas tuomioistuin asetti myös YouTuben kiellettyjen listalle, mutta kyseistä estoa ei koskaan pantu toteen.
YouTube-kohut ovat lisänneet Turkin sananvapauteen kohdistuvan kritiikin julkisuutta. Useat maan kirjailijat, mukaan lukien Nobel-voittaja Orhan Pamuk, ovat olleet syytettyinä "turkkilaisuuden" loukkaamisesta.