PlusTV hamuaa antennitalouksia

Lauri Jämsä
22. tammikuuta, 2008 0:03

PlusTV katsoo tulevaisuuteen kirkkain silmin - heidän tavoitteenaan on kasvattaa asiakaskuntaansa lähes 50 prosenttiin suomalaisista antennitalouksista, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Vesa Mars.
PlusTV:n laskelmat perustuvat Finnpanelin tilastotietoihin, joiden mukaan tällä hetkellä maksutelevisiopalveluita tilaa suomalaisista kotitalouksista noin 26 prosenttia. Marsin mukaan tämä tarkoittaa antenniverkossa noin 270 000 maksutelevisioasiakasta. Näistä kotitalouksista PlusTV:n asiakaskuntaan kuuluu tällä hetkellä 230 000. Kaapelitelevisioverkossa maksukanavatilaajia on suurin piirtein sama määrä kuin maanpäällisessä verkossakin, jonka lisäksi satelliittitalouksia Suomesta löytyy noin 100 000 kappaletta. PlusTV tarjoaa palveluitaan ainoastaan antenniverkkoa käyttäville kotitalouksille.
Vuonna 2007 suomalaiset viettivät television ääressä päivittäin keskimäärin kaksi tuntia ja 46 minuuttia. Yli 65-vuotiaat katselivat sen sijaan ennätysmäärän töllötintä, sillä heidän keskimääräinen päivittäinen katseluaikansa ylitti neljä tuntia.
Asiakastyytyväisyyskyselyjen mukaan PlusTV:n maksutelevisiopaketti koetaan oleelliseksi osaksi katselukokemusta. Asteikolla yhdestä viiteen käyttäjät antoivat palvelun yleisarvosanaksi 3,65. PlusTV:n mukaan maksutelevisiopaketti on vakiinnuttanut paikkansa lyhyessä ajassa tavallisten suomalaiskotien olohuoneissa.
"Kun teimme ensimmäisiä tutkimuksia Suomen maksu-TV-markkinasta ennen lanseeraustamme syksyllä 2006, tulokset olivat varsin erityyppiset. Silloin maksutelevisio koettiin jotenkin vieraana, eksklusiivisena taivaskanavana, Mars kertoo.
PlusTV:n mukaan suurimmat syyt maksutelevisiopaketin hankkimiselle ovat nykyään urheilu-, dokumentti- ja lastenohjelmat elokuvia unohtamatta. Pakettia ei hankita Marsin mukaan niinkään katseluajan kasvattamiseksi, vaan valinnanvapauden ja vaihtoehtojen tuojaksi, takuuksi siitä, että television katseluun käytetty aika on mahdollisimman viihdyttävää ja hyödyllistä.
Lisätietoa PlusTV:stä.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.